Viime aikoina on uutisoitu räikeästä Itämeren roskaamisesta (mm. Yle ja Helsingin Sanomat). Räjäytystyömaiden kivilouhosta käytetään Helsingin uusien kaupunginosien rakentamisessa täyttömaana ja räjäytyksissä käytettyä muovista impulssiletkua päätyy mereen rekkalasteittain. Helsingin Hernesaaressa meritäyttötyöt ovat parhaillaan käynnissä.
Viime syksynä vaivalla aikaansaatu sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus uhkaa vesittyä perustuslain vastaisena. Koska uudistus siirtyy koko ajan yhä kauemmas tulevaisuuteen, kuntien ja kuntayhtymien sote-kokonaisulkoistuksia ja näihin liittyviä suuria investointeja aiotaan rajoittaa määräaikaisella lailla. ”Miksi toimitaan näin rajulla tavalla?”, erään keskisuuren kaupungin kunnanjohtaja kysyi eilen Helsingin Sanomissa. Mietin ihan samaa.
”Eihän ne hankinnat niin vaikeita olekaan, ryhdytään hommiin vaan!” Näin huudahti eräs asiakas voitonriemuisena tavatessamme ensikerran. Hän oli juuri lukenut muutaman kymmenen sivun mittaisen hankintaoppaan ja silminnähden huojentunut oppimastaan. Hankinnat eivät menekään aina pieleen. Menettely onkin loogista ja moni asia on mahdollista huomioida kilpailutuksessa. Olen vaalinut tätä riemastunutta oivallusta mielessäni ja palannut siihen ajatuksissani monta kertaa. Mutta miksi hankinnat mielletään vaikeiksi?
Viestintä yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta, sanotaan. Helsingin Kruunusiltojen viestinnän kilpailutuksesta on kehkeytynyt uutisotsikoita, vaikkei kisaa olen edes aloitettu. Muutama huomio näin hankinnan suunnitteluvaiheessa.
Kehitysvammaliitto uutisoi alkuviikolla Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunnalle tehdystä kirjelmästä, jossa kolme kehitysvammaista henkilöä vanhempineen pyytää selvittämään, loukkaavatko asumispalveluiden kilpailutukset vammaisten ihmisten syrjintäkieltoa sekä perus- ja ihmisoikeuksia. Kehitysvammaliiton siteeraamassa vetoomuskirjelmässä todetaan nykyisen hankintalain soveltamisen ”pilkkovan vammaisten ihmisten välttämättömät, elämänmittaiset palvelut muutaman vuoden välein kilpailutusmenettelyn kautta järjestettäviksi palvelupalasiksi”. Kehitysvammaisten asumispalvelut ja etenkin niiden kilpailuttaminen ovat puhuttaneet viime aikoina yleisemminkin.…
Yle uutisoi hiljattain paikallisten yritysten suosimisesta julkisissa hankinnoissa. Otsikko, ”Kunnat kilpailuttavat miljardeja – kotiinpäin vedetään lukuisin keinoin”, oli ehkä hieman tarkoitushakuinen. Juttu perustui kyselyyn, johon oli saatu vastaukset 22 ”keskeiseltä” kunnalta. Uutisen kärki oli tämä: ”Kunnat ohjaavat tietoisesti kilpailutettaviakin hankintoja oman tai talousalueensa yrityksille. Hankintalain mukaan oman kunnan yritysten suosiminen on kiellettyä.” Totta molemmat, mutta näin vierekkäin esitettynä tämä antaa vähintäänkin arveluttavan kuvan kuntien toiminnasta ja hankintalain noudattamisesta. Se ei ehkä ollut tarkoitus, eikä ainakaan koko totuus.
Hankintojen kohdalla törmää toisinaan jänniin uskomuksiin. Ehdoton lempparini on kiukku voittajan valitsemisesta ”pelkällä hinnalla”. Tämä on melko yleinen ja usein mediassakin esitetty väärinkäsitys. Juttu on nimittäin niin, että vaikka voittajan valintaperusteena käytettäisiin ainoastaan hintaa, väitän, että hankinnoissa huomioidaan aina laatu. Kerron, mikä juju siinä hintavertailussa oikein on.
Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla julkaistiin hiljattain kiinnostava kannanotto hankintalakiuudistukseen liittyen. Tekstin ”Hankintalaki on uudistettava kansalaisten ehdoilla” on kirjoittanut sosiaalityön yliopistonlehtori Johannes Kananen Svenska social- och kommunalhögskolanista. Kananen nostaa esiin mielenkiintoisen havainnon. Hankintadirektiivissä – johon kansallinen lainsäädäntömmekin perustuu – on tarjottu mahdollisuus kohdentaa kilpailu sellaisille toimijoille, jotka hoitavat julkisen palvelun tehtäviä ja sijoittavat voitot uudelleen organisaation tarkoituksen saavuttamiseen.
Helsingin Sanomien sekä Laura Rädyn innoittamaan otsikkoon kiteytyy oma hankinta-ammattilaiseni näkemys. Ulkoistaminen ei ole onnen automaatti eikä itseisarvo. Toisaalta ulkoistaminen ei myöskään ole tuhon tie – ainakaan jos ostajalla on kilpailuttamisessa tarvittavaa osaamista ja kirkas ajatus siitä, mitä ulkoistuksella tavoitellaan. Tämän päiväisen Hesarin pääkirjoituksen lisäksi julkiset hankinnat ovatkin olleet viime viikkoina esillä etenkin periaatteellisella tasolla.
Espoo on jälleen isosti esillä päivän Hesarissa; ”Espoo päättää pian sadoista työpaikoista” (25.4.2015). Kaupungissa on tarkoitus päättää vielä kevään aikana siivoojien, katujen, puistojen ja kiinteistöjen hoitajien sekä vahtimestareiden työstä – ulkoistetaanko vai tehdäänkö jatkossakin itse. Kyse on yli 900 henkilön ja 40 miljoonan euron työstä. Juttua lukiessani mieleeni nousi tekstistä kolme kohta, joita hieman avaan.
