Espoo on jälleen isosti esillä päivän Hesarissa; “Espoo päättää pian sadoista työpaikoista” (25.4.2015). Kaupungissa on tarkoitus päättää vielä kevään aikana siivoojien, katujen, puistojen ja kiinteistöjen hoitajien sekä vahtimestareiden työstä – ulkoistetaanko vai tehdäänkö jatkossakin itse. Kyse on yli 900 henkilön ja 40 miljoonan euron työstä. Juttua lukiessani mieleeni nousi tekstistä kolme kohta, joita hieman avaan.

1. Ulkoistus voi säästää jopa 10-15 miljoonaa euroa. Vastaavasti omaa työtä tehostamalla päästään vain 0,3-1 miljoonan vuosisäästöön.

2. “Yrityksen täytyisi olla jättimäinen, jotta se voisi ottaa 800 henkeä listalleen.”

3. Suunnitelmassa työntekijöistä 809 ulkoistettaisiin. “He saisivat töitä kilpailutuksen voittajalta tai voisivat joutua työttömiksi.”

Ulkoistuksella syntyvä säästö

Rahan säästyminen taitaa olla yksi ulkoistamisen lempiperusteista. Mutta säästyykö rahaa todella? Ja mistä säästö kertyy? Tähän on vaikea vastata.

On mahdollista, että kuntatyönantajan ja yrityksen maksamassa peruspalkassa on eroa. Lisäksi kuntatyönantaja noudattaa työehtosopimusta, jossa on sovittu lain minimitasoa paremmista eduista, kuten pidemmistä lomista, perhevapaista ja sairausjan palkasta. Nämä vaikuttavat palkkakustannuksiin. En tiedä, mutta rohkenen epäillä, että juuri eduista säästämällä yksityisten yritysten on mahdollista tarjota huokeampaa tuntihintaa. Samalla palvelun ulkoistanut kunta säästää myös maksamalla korvausta vain tehdystä työstä: jos yrityksen työntekijä on lomalla tai sairaana, yritys järjestää tilaajalle toisen henkilön, eikä tilaaja maksa lomakorvauksia tai töissä ekstrahommien kimpussa huhkivien mahdollisia lisätöitä. Mutta toki nämäkin kustannukset on “leivottu” sisään yrityksen hintoihin.

Usein puhutaan julkisen sektorin tehottomuudesta ja byrokratiasta. Tätä on hyvä miettiä ulkoistusten yhteydessä – miten yksityinen, voittoa tavoitteleva yritys voi tehdä saman työn halvemmalla ja vieläpä kannattavasti? Onko tehtäviä mahdollista tehostaa myös julkisella puolella? Toisinaan varmasti on, aina ei. Tähän en osaa paremmin vastata.

Kolmas näkökulma hintavertailuun ovat hallinnolliset kustannukset eli juurikin sen kilpailuttamisen itsensä aiheuttamat kulut. Rohkenisin väittää, että läheskään aina säästövertailuja tehtäessä kilpailutukseen käytettävää aikaa ei huomioida eli virkamiesten työlle ei lasketa arvoa. Suuren kilpailutuksen suunnittelu ja järjestäminen vievät päiväkausia. Tarjousten vertailu ei aina ole helppoa ja lopputuloksesta saatetaan valittaa markkinaoikeuteen. Myös sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen yhteydenpito ja lopputuloksen valvominen vievät aikaa. Ei tähän arvatenkaan miljoonia hupene, mutta isot kilpailutukset työllistävät helposti ihmisen tai pari viikoiksi, jopa kuukausiksi. Nämä palkkakulut olisi hyvä huomioida – pienissä ulkoistuksissa varsinaista rahallista säästöä ei lopulta ehkä kerrykään.

Jättiulkoistuksen mahdollisuudet

Tunnettu poliitikko esittää jutussa huolensa siitä, onko markkinoilla yhtä – saati useampaa – yritystä, joka voisi hoitaa näin suuren ulkoistuksen. Huoli on aiheellinen, mutta ratkaisujakin onneksi löytyy.

Jos kilpailutukseen ryhdytään, jättihankinta kannattaa jakaa osiin. Hankinta voitaisiin jakaa eri työtehtävien perusteella (siivous, vahtimestarit, katu- ja puistoalueet jne.) tai maantieteellisten alueiden mukaan (esim. Etelä-Espoo, Pohjois-Espoo, Länsi-Espoo, Itä-Espoo tai vaikkapa niputtamalla kaupunkikeskukset lähialueineen kukin yhdeksi kokonaisuudekseen). Kilpailut voisivat olla itsenäisiä (jokaisesta oma tarjouspyyntö, vertailu ja päätös) tai hankinta voitaisiin tehdä yhdellä tarjouspyynnöllä, jossa työt tai alueet olisi jaettu omiksi osikseen: osa A, osa B, osa C, osa D, osa E jne. Yrityksille voitaisiin antaa lupa osallistua yhteen tai tässä tarkoituksenmukaisemmin useaan eri osaan. Tällöin kilpailuun voisivat osallistua myös pienet yritykset, joille esimerkiksi koko Espoon kaikkien koulujen siivous on liian iso pala, mutta muutama koulu onnistuisi. Tai vastaavasti ne yritykset, jotka hoitavat vain vahtimestaripalveluita, mutta eivät esimerkiksi siivousta. On toki mahdollista, että yksi jättifirma voittaisi kaikki osat, mutta jo osallistumismahdollisuuden – ja kilpailun – takaaminen itsessään on arvokasta ja yksi hankintalainkin lähtökohdista.

Tällaisen moniosaisen kilpailutuksen järjestäminen kuulostaa ehkä työläältä, mutta taustatyö on tehtävä myös yhtä isoa kilpailutusta varten. Hankintapäätöksiä pitäisi toki tehdä useita, jokaisesta osasta omansa, ja sopimusten hallinta monen yrittäjän kanssa on varmasti työläämpää kuin vain yhden kanssa. Toisaalta suuren hankinnan kohdalla riskitkin ovat suurempia (esimerkiksi ylihinta markkinoiden puuttuessa) ja jos yhteistyö ei toimikaan, murhekin on helposti suurempi jos kilpailutus on valtava.

Vanhojen työntekijöiden siirtyminen uudelle yrittäjälle

Ulkoistaessaan työtä kunta voi sisällyttää tarjouspyyntöön henkilöstön asemaa ja siirtymistä koskevan ehdon eli edellyttää, että voittanut yritys palkkaa kunnan työntekijät esimerkiksi samoin ehdoin. Tällöin on hyvä huomioida, että henkilöstökustannukset eivät varsinaisesti toimi perusteena ulkoistamiselle, ainakaan lähitulevaisuuden kustannustason kannalta. Tarjouspyynnössä olevan ehdon on oltava sama kaikille kilpailussa mukana oleville yrityksille ja näiden on myös saatava samat tiedot (esimerkiksi tieto työsuhteiden määrästä ja eduista).

Tilaajan työntekijöiden siirtyessä ulkoistuksen mukana ulkoistuksen voittaneelle yritykselle puhutaan liikkeenluovutuksesta. Yleisesti liikkeenluovutus tarkoittaa, että koko yritys tai sen toiminnallinen osa luovutetaan toiselle yritykselle. Jos kysymyksessä on liikkeenluovutus, työnantajan oikeudet ja velvollisuudet todella siirtyvät uudelle työnantajalle. Liikkeenluovutuksesta on olemassa direktiivi, jonka määräykset on Suomessa sisällytetty työsopimuslakiin ja kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin.