Tiesitkö, että julkisia hankintoja säätelee itse asiassa kolme eri lakia, ja että hankintojen sääntely on vanhaa perua? Tai että oikeus osallistua julkisiin hankintoihin koskee vain tiettyjen maiden yrityksiä ja toimijoita?

Merkittävin hankintasäännös, se, johon tavanomaisesti viitataan, kun puhutaan hankintalaista, on viralliselta nimeltään laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista. Sitä on noudatettava, kun hankinnan ennakoitu arvo ylittää niin kutsutun kynnysarvon. Tavanomaisten tavara- ja palveluhankintojen kohdalla kynnysarvo on 60.000 € ja rakennusurakoissa 150.000 €. Tietyissä palveluissa, joilla on vahva kansallinen kytkös (esim. majoitus, ateriapalvelut, juridiikka) kynnysarvo on 300.000 € ja sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa jopa 400.000 €. Kynnysarvon alle jäävät ostot ovat pienhankintaa, eikä hankintalaki koske niitä (pienhankinnat on kuitenkin tehtävä avoimesti ja syrjimättömästi).

Vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivat julkisen sektorin ostajat noudattavat puolestaan ns. erityisalojen hankintalakia. Käytännössä erityisalojen sääntely on löyhempää ja kynnysarvot ovat korkeammat, sillä erityisalojen toimijat noudattavat hankinnoissaan vain ns. EU-kynnysarvoja. Erityisalojen kynnysarvo tavara- ja palveluhankintojen kilpailuttamiselle on 428.000 €, sote-palveluille (esim. työterveyshuollon ostamiselle) 1.000.000 € ja rakennusurakoille 5.350.000 €. Erityisaloilla suuri määrä hankintoja hoituu toisin sanoen pienhankintoina tilaajan omilla ohjeilla.

Lisäksi puolustus- ja turvallisuushankinnoille on oma lakinsa. Sitä sovelletaan sellaisiin hankintoihin, joita ei voida kilpailuttaa hankintalain nojalla ilman, että valtion keskeiset turvallisuusedut vaarantuisivat.

Kansallinen hankintalainsäädäntö nojaa EU-direktiiveihin ja kansainvälisiin kauppasopimuksiin. Julkisten hankintojen ohjaus on vanhaa perua – Suomi on ollut alusta asti mukana Maailman kauppajärjestön (WTO) jo vuonna 1979 allekirjoitetussa julkisia hankintoja koskevassa Government Procurement Agreement -sopimuksessa (GPA). Sopimuksella sen allekirjoittaneet valtiot avaavat tietyn kynnysarvon ylittävät julkiset hankintansa toisista sopijamaista tuleville tarjoajille ja takaavat näille samanlaisen kohtelun kuin kotimaisille toimittajilleen.

GPA-sopimuksen jäsenmaita ovat EU-maiden lisäksi Norja, Islanti, Sveitsi, Liechtenstein, Moldova, Montenegro, Ukraina, Armenia, Israel, Korea, Hong Kong, Taipei, Japani, Singapore, Australia, Uusi Seelanti, Aruba, Kanada ja Yhdysvallat. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että näistä maista tulevilla tarjoajilla on mahdollisuus osallistua julkisiin hankintoihin myös Suomessa ja suomalaisilla toimittajilla on vastaava oikeus näissä maissa.