Sarastian sidosyksikköasema – parhaat palat MAO 154/2024

Sarastian sidosyksikköasema – parhaat palat MAO 154/2024

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue hankki 0,04 % Sarastia Oy:n osakkeista, katsoi yhtiön sidosyksikökseen ja osti Sarastialta henkilöstöhallinnon tukipalveluja 9 miljoonalla ilman kilpailutusta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto vei asian markkinaoikeuteen.

Markkinaoikeus linjasi, ettei sidosyksikön määräysvaltaa koskeva kriteeri täyttynyt, mutta vastoin KKV:n näkemystä suorahankintaperuste äärimmäinen kiire oli olemassa.

Sopimukset olivat kuitenkin voimassaololtaan laajempia, kuin mikä oli ehdottoman välttämätöntä – lopputuloksena markkinaoikeus määräsi (KKV:n esityksen mukaisesti) sopimukset päättymään 12 kk kuluttua ja tuomitsi hyvinvointialueen maksamaan seuraamusmaksuna tuhat euroa valtiolle.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on valittanut päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lopullisia linjauksia odotellessa parhaat palat KKV:n, hyvinvointialueen ja Sarastian tähänastisista perusteluista.

KKV:n vaatimukset:

  • ”Sarastia Oy:n viisi suurinta osakkeenomistajaa omistavat yhteensä 51,91 % yhtiön osakkeista, kun noin 200 muuta omistajaa omistavat kukin yhtiöstä alle promillen osuuden. Viimeksi mainittujen omistajien yhteenlaskettukaan äänivalta ei riittäisi ylittämään suurimpien osakkeenomistajien äänivaltaa.”
  • ”Pelkkä yhtiökokoukseen osallistuminen ja siellä äänestäminen eivät riitä.”
  • ”Hankintayksikön määräysvalta rajoittuu mahdollisuuteen käydä keskusteluja yhtiön hallituksen jäsenten kanssa, mikä ei ole todellisen määräysvallan käyttämistä.”
  • ”Osakassopimuksessa olevaa yleisluonteista toteamusta siitä, että hallitus edistää kaikkien osakkeenomistajien etua, ei voida pitää riittävänä.”

Hankintayksikön vastaus:

  • ”Sarastia Oy on yhtiöjärjestysmääräyksensä mukaan omistajiensa sidosyksikkö ja yhteishankintayksikkö.”
  • ”Useiden hankintayksiköiden omistusosuuksien jakautumisesta tai vähimmäissuuruudesta ei ole sääntöä.”
  • ”Hankintayksikkö on joka tapauksessa voinut toteuttaa hankinnan suorahankinta, sillä sopimuksen tekeminen on ollut ehdottoman välttämätöntä hankintayksiköstä riippumattomasta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi.”
  • ”Toinen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen muodostamista kaupungeista oli jo aiemmin ulkoistanut nyt kyseessä olevat palvelut Sarastia Oy:lle.”
  • ”Sarastia Oy on ollut ainut tuottaja, joka on pystynyt tarjoamaan palvelut ja niiden käyttöönottoprojektin siten, että hankintayksiköllä on ollut edellytykset toteuttaa perustehtäväänsä 1.1.2023 alkaen.”

Kirjelmistä myös ilmenee, että alun perin palvelut oli tarkoitus ostaa Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä (HUS), mutta omia hankintamenettelyjä arvioituaan HUS katsoi, ettei se voi tarjota palveluita ”juridisesti kestävällä tavalla” hyvinvointialueelle.

Sarastian lausunto:

  • ”Kyseessä ei ole hankintasäännöksissä tarkoitettu suorahankinta.”
  • ”Hankinta on ollut äärimmäisen kiireellinen ja siten myös suorahankintana laillinen.”
  • ”Sarastia Oy on hankintayksikön sidosyksikkö.”
  • ”Koska osakeyhtiön hallituksen jäsenen vastuu toiminnastaan on henkilökohtaista, hallitus tai sen jäsenet eivät voi ottaa vastaan sitovaa ohjausta miltään taholta.”
  • ”Osakeyhtiölain periaatteiden mukaan osakeyhtiössä tulee kohdella osakkaita yhdenvertaisesti.”

KKV:n vastaselitys näiden jälkeen:

  • ”Arvioitaessa sidosyksikkösäännöissä edellytettyä määräysvaltaa ja siihen perustuvia vaatimuksia asian kannalta merkitykselliset oikeusohjeet löytyvät hankintasäännöksistä eivätkä osakeyhtiölaista.”
  • ”Riippumatta siitä, mitä asiasta on Sarastia Oy:n osakassopimuksessa määrätty ja mitä hankintayksikkö on asiasta lausunut, tosiasioihin liittyvien olosuhteiden tarkastelu osoittaa, että kysymys on puhtaasti hankintayksikön muodollisesta vaikutusmahdollisuudesta.”
  • ”Suorahankinnan kriteereitä ei myöskään tule tulkita eri tavalla riippuen siitä, onko hankintayksiköllä ollut pyrkimys kiertää hankintasäännöksiä. Siirtymäkautta tai hankintakauden pituutta ei ole mainittu hankintasäännöksissä perusteina suorahankinnalle.”

Leave a Comment