Kaipailin blogissani taannoin sote-palvelujen järjestämiseen raikkaita avauksia ja yhteistyöideoita vastakkainasettelun ja pakkolakien sijaan. Yksi heitto tuli viikonloppuna Pihlajalinnan perustajalta Mikko Wiréniltä Hesarin henkilöjutussa: kunnan ja yksityisen palveluntuottajan yhteisyritys.

Mistä on kyse?

Yhteisyrityksen ajatuksena on luoda aito kumppanuus kunnan ja yksityisen palveluntuottajan (siis yrityksen) välille. Tai kuten Wirén asian lehdessä ilmaisee: saada molempien toimijoiden parhaat puolet – asiakasvirrat julkiselta, tehokas hallinto ja reagointi yksityiseltä.

Menemättä tarkemmin Wirénin malliin, yhteisyritys itsessään tarkoittaa kunnan ja yksityisen palveluntuottajan perustamaa yhteistä firmaa eli itsenäistä, aivan uutta toimijaa. Toimialana voi olla sote, mutta yhtä hyvin jokin muukin. Kunta ja yksityinen palveluntuottaja tekevät osakassopimukset ja sopivat uuden yhtiön toimintatavoista, päätöksenteosta ja voiton jaosta. Yhteisyritys hoitaa bisneksen eli virallisin sanakääntein tuottaa palvelua.

Sitä ennen koko hankinta on kuitenkin kilpailutettava. Kunta ei siis suin päin voi ryhtyä puuhaamaan yhteisyritystä parhaaksi arvioimansa yksityisen palveluntuottajan kanssa.

Marssijärjestys on seuraava: kunta päättää ulkoistaa palvelun. Hankinta kilpailutetaan, sillä kunnan ulkoistaessa palveluitaan kyseessä on aina julkinen hankinta. Kilpailutusprosessissa palvelun sisältö, laatutaso ja hinta määritellään tarkasti. Ja edellytetään, että kilpailutuksen voittaja perustaa kunnan kanssa yhteisyrityksen – mistään yllätyksestä tai viime hetken ideasta ei ole kyse. Yhteisyritys tuottaa palvelua kilpailutuksen periaatteiden mukaan koko sopimuskauden ajan.

Sopimuskauden päättyessä hankinta (eli  palveluiden tuottaminen) kilpailutetaan uudelleen.

Palvelua ei siis ole mahdollista ostaa yhteisyritykseltäkään suoraan eikä loputtomasti. Yhteisyritys voi osallistua uuteen kisaan siinä missä muutkin alan toimijat.