Viime viikkoina olen törmännyt toistuvasti tähän: kotitalouksien jätemaksut uhkaavat nousta rajusti uudistuvan hankintalain myötä. Keskisuomalainen ja Kaleva ehtivät uutisoida aiheesta ensin. Suomen Kuvalehti kiiruhti perässä. Tällä viikolla Karjalainen varoitteli jo Suomen rajat ylittävästä jäterallistakin.

”Jätemaksut saattavat nousta jopa 20 prosenttia, jos hankintalaki menee pelätyssä muodossa läpi”; ”Poliittiset intohimot ovat nousseet uudistusten yhteydessä pintaan”; ”Jätteenhuolto on pattitilanteessa uuden hankintalain myötä”; ”Suomessa on vireillä hankintalain muutos, joka tiukentaisi rajusti jätehuoltoa.”

Mitä tästä pitäisi ajatella – Suomessako on nyt todella vireillä jätehuoltoa uhkaava hankintalain muutos?

Sidosyksikkö, my darling

Jätehuoltokuviossa on kyse jätelain ja hankintalain liitoksesta. Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää jätehuolto kotitalouksille, terveydenhuollolle, oppilaitoksille, valtion, kuntien ja seurakuntien toimijoille sekä tietyin edellytyksin myös muille tahoille, kuten edellä mainittujen kanssa samoissa kiinteistöissä toimiville liikehuoneistoille. Tätä tarkoitusta varten kunnilla on omia jäteyhtiöitä. Kuntien lakisääteisten velvoitteiden täyttämisen lisäksi yhtiöt voivat myydä palvelujaan muille, käytännössä yrityksille, ja juuri tästä päästään ongelmaksi koetun hankintalain ytimeen – myynti muille ei saa haukata suurta osuutta liikevaihdosta.

Kyse on sidosyksikkösääntelystä ja sen tarkentumisesta hankintalain uudistuksessa.

Sidosyksikkö tarkoittaa yksinkertaistetusti hankintayksikön yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa omistamaa itsenäistä toimijaa, usein osakeyhtiötä (esimerkiksi jäteyhtiötä). Omistajilla on ratkaisevaa päätösvaltaa yhtiön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin. Lisäksi edellytyksenä on, että yhtiön pääasiallinen toiminta kohdistuu juuri omistajiin. Tai kuten jäteyhtiöiden tapauksessa, pääasiallinen toiminta on omistajien (kunnan) lakisääteisistä velvollisuuksista huolehtimista.

Tätä pääasiallisen toiminnan määrää tarkennetaan nyt hankintalain uudistuksessa. Tähänkin asti oikeuskäytännössä on katsottu, että kyse on noin 80-90 prosentista.

Uudessa hankintadirektiivissä on annettu tarkka luku, vähintään 80 prosenttia. Toisin sanoen myyntiä muille (ns. ulosmyyntiä) saa olla enintään 20 prosenttia liikevaihdosta. Tämä on sillä tavoin pakottavaa sääntelyä, ettei Suomessa voida lieventää direktiivin prosenttiosuutta.

Erityisalojen hankintalakiin 80/20-osuudet ovat tulossa sellaisenaan. Sen sijaan hankintalain uudistusta pohtinut työryhmä on mietinnössään ehdottanut rajan nostamista 90 prosenttiin ja perustellut linjaustaan vakiintuneella oikeuskäytännöllä sekä kilpailuoikeuden näkökulmalla. Eriäviäkin mielipiteitä esitettiin (ei ulosmyyntiä lainkaan), mutta työryhmä päätyi ehdottamaan 90 prosenttia lakiin. Käytännössä lakiin siis kirjataan oikeuskäytännössä vakiintunut linjaus.

Minulla ei ole tiedossani, että ulosmyyntiä oltaisiin kieltämässä kokonaan, kuten Keskisuomalainen kirjoittaa. Tämä poikkeaisi melkoisesti myös direktiivin linjauksesta. Siksi jätealan huoli hieman hämmästyttää.

Hallituksen esitystä uudeksi hankintalaiksi on lupailtu kesäkuulle. Eduskuntakäsittelyn jälkeen laki saatanee voimaan loppuvuonna, jolloin varmistuu sidosyksikkösääntelyn lopullinen prosenttiosuus.

Mitä väliä prosenttiosuudella on?

Kuntien omistamat ja sidosyksikköinä toimivat jäteyhtiöt voivat myydä lakisääteisten velvoitteidensa ohella palvelujaan muille (siis yrityksille) juuri ulosmyyntiosuuden turvin. Sillä on siis merkitystä, onko ulosmyynnin osuus 10 tai 20 prosenttia liikevaihdosta – saati nolla.

Hallitusohjelmassa on mainittu, että kunnallisten jäteyhtiöiden vastuulle jäisi jatkossa vain kotitalousjäte. Jos näin käy, paineet ulosmyyntiin kasvavat entisestään.

Miksi prosenttiosuuksia sitten täytyy ylipäätään säännellä? Yhtiöt, joilla on sidosyksikköstatus, toimivat kilpailuilla markkinoilla yksityisten yritysten joukossa. Jos ulosmyynnin osuutta ei rajoitettaisi lainkaan, sidosyksiköt voisivat ainakin teoriassa polkea hintoja muiden sinnitellessä ilman julkisen sektorin suoria ostoja tai lakisääteisen bisneksen tuomaa turvaa. Tämä vääristäisi kilpailua.

Mikään – edes hankintalaki – ei sinänsä estä sidosyksikköä laajentamasta ulosmyyntiään. Siinä tapauksessa, että ulosmyynnin osuus ylittää sallitun rajan, sidosyksikkönä toimimisen edellytykset eivät kuitenkaan täyty, joten omistajina olevien hankintayksiköiden on kilpailutettava omat ostonsa tai lakisääteisten tehtäviensä hoito.

Mutta toisaalta – eikö se nimenomaan ole reilua?

Edit 10.12.2016 klo 12.45: Hankintalain käsittely etenee eduskunnassa ja sidosyksikön ulosmyyntiä ollaan rajoittamassa reilusti. Jäteyhtiöille tulisi ulosmyyntiosuuksiin kuitenkin siirtymäaikaa vuoden 2018 loppuun saakka (vuonna 2017 sallittu ulosmyynnin osuus 15 % ja vuonna 2018 10 %). Tulevassa jätelain uudistuksessa näyttäisi myös toteutuvan hallituksen linjaus kunnan vastuulla olevien jätteiden karsimisesta. Tämä tarkoittaa, että yhä suurempi osuus jätehuollosta olisi jatkossa ulosmyyntiä. Kunnalliset jätehuoltoyhtiöt ovat näiden lakiuudistusten myötä aiempaa ahtaammalla.