Tagged strategia

Ympäristömerkki osaksi hankintaa

Hiphurraa! Uusi hankintalaki sallii ympäristömerkin edellyttämisen osana julkista hankintaa aiempaa helpommin. Itse asiassa laki sallii ympäristöominaisuuksien lisäksi myös sosiaalisia ominaisuuksia tai ”muita ominaisuuksia” kuvaavien merkkien edellyttämisen. Tällaisia ovat kaiketi ainakin Reilu kauppa ja luomumerkinnät.

Julkinen hankinta on mahdollisuus!

Päätän koulutukseni nykyään sutkaisemalla, että julkinen hankinta on myös mahdollisuus. Oikeastaan jos kuulijalle jäisi vain yksi asia mieleen, se voisi hyvin olla juuri tämä: julkinen hankinta on aina mahdollisuus. Kerron teille, miksi.

Hankintoja tehdään rahoillasi & kaksi muuta syytä, miksi julkisen hankinnan pitäisi kiinnostaa sinua

Julkisessa keskustelussa hankintalaki näyttäytyy helposti järjenkäytön esteenä ja lain mukainen kilpailutus pakollisena pahana, jonka kernaasti välttäisi. Paljon hedelmällisempää olisi keskustella siitä, näkyvätkö tilaajan arvot hankinnoissa tai miksi ylipäätään ulkoistetaan. Tässä kolme syytä, miksi jokaisen pitäisi kiinnostua julkisista hankinnoista.

Kaupunkifillarit tuskin laajenevat Helsingistä koska hankintalaki

Helsingin seudun liikenne (HSL) tiedotti viime viikolla kaupunkipyörien pilottikokeilusta Espooseen ensi kesänä. Tieto levisi nopeasti lehtiin ja sosiaaliseen mediaan, mutta minulla on teille todellinen uutinen: kaupunkipyörät eivät laajene Helsingin ulkopuolelle ilman julkista hankintaa. Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL nimittäin kilpailutti fillarit vuonna 2014 vain Helsinkiin (kirjoitukseni pyörähankinnasta täällä).

”Hankintalaki on pulkassa”

Edit 13.12.2016 klo 17.55: Eduskunta on tänään tiistaina hyväksynyt hankintalain uudistuksen talousvaliokunnan mietinnön mukaisena. Asian käsittely päättyi. Lain voimaantulon ajankohta selviää tasavallan presidentin esittelyssä (esittelyt ennen joulua 16.12., 21.12. ja 29.12.).

Legal Design – miksi tästä puhutaan?

Viime viikolla Helsingissä järjestettiin ensikertaa juridisen muotoilun konferenssi, Legal Design Summit. Pari päivää myöhemmin puhuin palvelumuotoilun mahdollisuuksista julkisten hankintojen suurtapahtumassa, työnantajani vuosittaisessa Ajankohtaisfoorumissa yhdessä Hellonin kanssa. Ornamo julkaisi oppaan muotoiluavun ostamiseen kesällä (kirjoitukseni täällä) ja mediassakin oikeudellisesta muotoilusta on uutisoitu pitkin vuotta. Miksi muotoilu on näin vahvasti esillä?

Hankintamyytit – totta vai tarua?

Edustin eilen työnantajaani Kuntamarkkinoilla, kunta-alan ammattilaisille suunnatussa tapahtumassa. Lennokas puheenvuoroni hankintalain myyteistä täytti luentosalin äärimmilleen. Kiitos! Puhettani inspiroi eduskunnan viimeviikkoinen lähetekeskustelu hallituksen esityksestä uudeksi hankintalaiksi (hankintalain käsittely alkaa verkkotallenteessa  7:15 minuutin kohdalla). Pääosin kansanedustajien puheenvuoroissa toistuvat samat huolet ja väärinkäsitykset.

Meren roskaamisesta

Viime aikoina on uutisoitu räikeästä Itämeren roskaamisesta (mm. Yle ja Helsingin Sanomat). Räjäytystyömaiden kivilouhosta käytetään Helsingin uusien kaupunginosien rakentamisessa täyttömaana ja räjäytyksissä käytettyä muovista impulssiletkua päätyy mereen rekkalasteittain. Helsingin Hernesaaressa meritäyttötyöt ovat parhaillaan käynnissä.

Satu ennakoivasta Kilpailuttajasta

Olipa kerran useamman kaupungin omistama Kilpailuttaja, jonka tehtävänä oli huolehtia julkisen liikenteen toimivuudesta. Julkista liikennettä haluttiin laajentaa ja Länsi-Kaupunkiin ryhdyttiin puuhaamaan kaupunkiraiteilla kulkevia sähköjunia. Asukkaat riemuitsivat, poliitikot paistattelivat valokeilassa, rakennuttajat puuhasivat kauppakeskuksia ja asemia suunnittelevat arkkitehdit ottivat mittaa toisistaan.

Vuoropuhelu – teoriasta käytäntöön

Istuin taannoin illallisella vanhojen hankintatuttujen kanssa. Selvisi, ettei muutamassa suuressakaan kaupungissa käytetä vuoropuhelua systemaattisesti – itse asiassa vuoropuhelua toimittajien kanssa ei käydä kuulemma lainkaan. Olen aiemminkin kirjoittanut vuoropuhelusta, mutta nostan tämän uudelleen esiin sillä aihe on tärkeä. Tämä on selvästi yksi niitä hankintalain alihyödynnettyjä mahdollisuuksia.