Viime päivinä on puhuttu siivoushankintojen vastuullisuudesta Helsingin Sanomien raportoitua laajasti siivousalalla esiintyvästä työntekijöiden hyväksikäytöstä.

Julkiset hankinnat ja hankintalaki ovat tapetilla, vaikka ongelma on ennen kaikkea sopimuskauden aikaisessa valvonnassa ja keinoissa puuttua rikkomuksiin.

Hinnan painoarvolla ei ole merkitystä

Käsitellään tämä heti alkuun. Sillä, onko hankinnan arviointiperusteena käytetty hintaa vai hintaa ja laatua, ei ole suurta merkitystä (aiempi kirjoitukseni täällä).

 

Olemme kaikki samaa mieltä siitä, että hankinnoissa on huomioitava laatu. Asian ydin ja ero on siinä, onko korkean laadun tarjoaminen pakollinen vaatimus kilpailuun osallistumiselle vai saako laadusta pisteitä vertailussa. Minusta lähtökohtaisesti ensimmäinen. Julkisuudessa usein jälkimmäinen.

 

Jos laatu huomioidaan vertailussa (eli valintaperusteena ovat hinta ja laatu), on mahdollista, ettei joku tarjoa arvioinnissa huomioitavaa laatuperustetta – ja voittaa silti. Tästä syystä vertailuun ei ole mahdollista jättää sellaisia laadullisia asioita, jotka ovat ostajalle välttämättömiä. Työntekijöiden asiallinen kohtelu ei esimerkiksi voi olla laatuvertailussa; sen sijaan työnantajan tapa motivoida ja tukea työssäjaksamisesta kävisi hyvin, mutta siivousalalla ongelmat ovat suurempia.

 

Mitä ostaja voi tehdä – hankintalain keinot

Hankintalain mukaan ostajan on suljettava kilpailusta poikkeuksellisen alhainen tarjous. Jos hinta vaikuttaa liian halvalta, hankintayksikön on pyydettävä selvitys hinnan muodostumisesta ja viime kädessä yritys on suljettava kilpailusta.

Sanoisin, että ammattiostajat ovat tästä hyvin tietoisia ja alihintaisilta vaikuttavien tarjousten selvittelyt ovat, toimialasta riippuen, melko arkipäiväisiä. Ostajalla on oltava hyvä käsitys hintatasosta; sen saa esimerkiksi kattavalla markkinaseurannalla ja muita ostajia jututtamalla.

 

Toinen hankintalain näkökulma ovat ns. pakolliset poissulkemisperusteet. Hankintalaissa on liuta vakavia harmaan talouden torjuntaa koskevia rikoksia, ja jos yrityksen johto- tai valvontavaltaa käyttävällä henkilöllä on lainvoimainen tuomio näistä viimeisen viiden vuoden ajalta, hankintayksikkö sulkee tarjoajan automaattisesti kilpailun ulkopuolelle. Mutta tuomion on tosiaan oltava lainvoimainen. Lehtitietojen mukaan kaupunkien siivousta hoitavalla yritykselläkin on käräjäoikeuden tuomio mm. työsyrjinnästä ja maksamattomista palkoista. Asia on vireillä hovioikeudessa, joten tuomio ei ole lainvoimainen. Se ei siis oikeuta hankintayksikköä sulkemaan yritystä kilpailutuksista jatkossa, ja todennäköisesti yritys itsekin tietää tämän.

 

Lisäksi laissa on huomioitu ns. harkinnanvaraisena poissulkemisperusteena mahdollisuus sulkea kilpailusta tarjoaja, joka on ammattitoiminnassaan syyllistynyt sen luotettavuuden kyseenalaistavaan vakavaan virheeseen, jonka hankintayksikkö voi näyttää toteen. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu että ”virhe ammattitoiminnassa” kattaa kaikenlaisen virheellisen menettelyn, joka vaikuttaa kyseisen toimijan ammatilliseen luotettavuuteen ja että hankintayksiköt voivat todeta virheen ammattitoiminnassa millä tahansa perusteltavissa olevalla keinolla. Perusteen käyttö ei edellytä ratkaisun mukaan myöskään lainvoimaista tuomiota.

Mahdollistaisiko tämä tarjoajan poissulkemisen työlainsäädännön toistuvien rikkomusten perusteella ilman lainvoimaista tuomiota?

 

Itse ajattelen, että julkisuudessa väläytelty työsuojeluviranomaisten oikeus määrätä tuntuva hallinnollinen sanktiomaksu tarkastuksilla havaitsemistaan laiminlyönneistä ja rikkomuksista olisi askel oikeaan suuntaan. Tällainen sanktio voisi toimia myös riittävänä näyttönä hankintalain tarkoittamalle vakavalle virheelle ja sen toteennäyttämiselle.

 

Eli jos työsuojeluviranomainen määräisi sanktion, ostajalla olisi mahdollisuus purkaa sopimus ja muiden hankintayksiköiden olisi mahdollista sulkea kyseinen yritys kilpailutuksen ulkopuolelle – olettaen, että tieto sanktiosta löytyisi julkisesta rekisteristä.

 

Yrityksen oikeusturvan kannalta sanktioiden määrääminen ja sopimuksen purkaminen sen perusteella ei toki ole ihan läpihuutojuttu, onhan mahdollista, että virhearvioitakin sattuu. Näyttää kuitenkin siltä, että suomalaisessa työelämässä ollaan sellaisen hyväksikäytön äärellä, joka edellyttää nopeita ja tehokkaita puuttumiskeinoja. Tarvittaessa näiden oikeutusta voisi arvioida myöhemmin tuomioistuimessa, mutta sopimuksen välitön purku todennäköisesti ohjaisi liiketoimintaa ja ennaltaehkäisisi työntekijöiden laajamittaista hyväksikäyttöä.

Ja siitä päästäänkin tarkastuksiin ja valvontaan.

 

Sopimuksen valvonta

Sanotaan, ettei hyväkään sopimus valvo itse itseään. Julkisen sektorin kohdalla tarvitaan aitoa poliittista tahtoa – siis resursseja eli aikaa, tahtoa ja rahaa – jalkautua valvomaan sopimusten toteutumista. Sopimukseen on kirjattava oikeus auditoida palvelua ja tehdä yllätystarkastuksia. Lisäksi sopimukseen on hyvä kirjata oikeus purkaa sopimus jos viranomaisten kanssa tehtävissä tarkastuksissa ilmenee vakavia työoikeudellisia rikkomuksia – tosin ajattelen, että jos rikkomukset ovat räikeitä, ostajalla on oikeus purkaa sopimus yleisten sopimusehtojen purkulausekkeidenkin nojalla.

Viimekädessä kyse on myös kilpailutusta suuremmista asioista.

Onko ostajalla riittävästi resursseja käydä kohteissa valvomassa sopimuksen noudattamista? Onko hankintayksiköllä rohkeutta puuttua epäkohtiin ja purkaa sopimus tarvittaessa? Nähdäänkö sopimuksen purku epäonnistumisena kilpailutuksessa vai pikemminkin onnistumisena valvoa ja ohjata rehtiin toimintaan? Onko hankinta-asiantuntijalla lupa tehdä myös vaikeita päätöksiä ja sulkea tarjoajia kilpailusta, markkinaoikeusvalitustenkin uhalla?

Onko poliittista tahtoa maksaa palveluista järkevä hinta, vaatia korkeaa laatua – ja valvoa sen toteutumista?