”Tarjousten vertailussa on painotettava laatua, pelkällä hinnalla saa huonoa.”
Törmään tähän perkeleelliseen ajatukseen alituiseen. Viestiä toistellaan mediassa ja onnistuinpa taannoisella infra-alan risteilylläkin herättämään pienoisen kohun esittäessäni eriävän mielipiteen. Eräs jaksoi soittaa perään, vaikkei kuulemma ollut edes laivassa. (Mikä kohteliaisuus, herätän tunteita!)
Julkisten hankintojen ammattilaisena turhauttaa. Laadun huomioimisella tarjouskilpailun voittajan valinnassa ei nimittäin ole suurtakaan merkitystä.
Kerron teille miksi.
Hyvää suklaata tarkoituksella vai sattumalta?
Laatu on huomioitava julkisissa hankinnoissa. Tästä olemme samaa mieltä.
Asian ydin ja ero on tässä:
Onko korkean laadun tarjoaminen pakollinen vaatimus kilpailuun osallistumiselle vai saako laadusta pisteitä vertailussa?
Minusta lähtökohtaisesti ensimmäinen. Julkisuudessa usein jälkimmäinen.
Yksinkertaistetusti – ja näin pääsiäisen hengessä – on jokseenkin eri asia ostaa suklaamunia määrittelemättä sen tarkemmin sokerin määrää, kaakaoprosenttia ja rasvan lähdettä ja pelkästään toivoa, että joku laatupisteiden toivossa tarjoaisi kelvollista syötävää, kuin asettaa itse enimmäismäärä sokerille, vähimmäistaso kaakaoprosentille ja edellyttää eettisesti tuotettua kaakaota pakollisena vähimmäisvaatimuksena.
Nimittäin siinä missä vähimmäisvaatimuksissa huomioidun laadun tarjoaminen on pakollista, vertailussa lisäarvoa tuovan laadun tarjoaminen on aina vapaaehtoista.
Lopputuloksena kilpailutuksen saattaa voittaa yritys, joka ei ole tarjonnut ylimääräistä laatua. Pääsiäinen on pilalla.
Tästä syystä laatuvertailussa ei voi huomioida asioita, jotka ovat tilaajalle ehdottoman tärkeitä. Toisaalta laatu nostaa aina hintaa. Mitkä ovat sellaisia asioita, joista tilaaja on valmis maksamaan, mutta joiden saaminen ei ole välttämätöntä? Tämä on dilemma.
Ensin pitää tietää, mitä haluaa
Olen siitäkin samaa mieltä, että laatua on hyvä vertailla hinnan lisäksi (tai jopa ainoastaan!), mutta laatuvertailun on minusta tuotava aina lisäarvoa. Jos jo valmiiksi tiedetään, että kaikki saavat laadusta samat pisteet, vertailuperusteen asettamisessa on epäonnistuttu ja laadun huomiointi kalskahtaa itseisarvolta.
Liian usein vertailuperusteiden painoarvoja yritetään ratkaista ensimmäisenä tietämättä vielä itsekään, minkälaisia asioita pakollisiin vaatimuksiin aiotaan sisällyttää ja mitä laatuvertailussa huomioidaan.
Ensin on tiedettävä, mitä haluaa. Vasta sen jälkeen voi tuumailla vertailuperusteiden painoarvoja.
Isoissa hankinnoissa esimerkiksi kymmenen prosentin painotus laatuvertailussa saattaa tarkoittaa satojentuhansien, jopa miljoonien, eroa hinnassa. Laatuvertailun sisältö on rakennettava niin hyvin, että tilaaja on valmis hyväksymään korkeamman hintalapun vertailussa saamansa lisäarvon vuoksi.
Toimivien vertailuperusteiden ja painoarvojen määrittäminen vaatiikin erinomaista tilaajaosaamista. Hankinnan lopputuloksen laadukkuuden kannalta pelkillä vertailun painoarvoilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Se olisi hyvä oivaltaa myös mediassa.
[Aiempi kirjoitukseni halvimman hinnan käytöstä löytyy täältä. Uudessa hankintalaissa valintaperuste on aina nimeltään kokonaistaloudellinen edullisuus. Sen alla vertailu tehdään halvimmilla hinnalla, elinkaarikustannuksilla tai hinta-laatusuhteella.]
Olipa mielenkiintoinen pointti laadusta. Olen vasta opettelemassa julkisia hankintoja (yksityisellä puolella ollut juristina tähän asti). Julkiset hankinnat on mielenkiintoinen kokonaisuus, josta toivon saavani kokemusta (jos vielä töitä tällä iällä saa). Laadun vertailu ei tunnu helpolta aiheelta.
Välillä tulee silti väistämättä mieleen että emmekö mitenkään julkisella puolella pärjäisi väljemmällä lainsäädännöllä ja yksinkertaisemmilla menettelysäännöillä kuin mitä hankintalaki on. Edistetäänkö näillä säännöillä kuinka paljon kilpailua vai juristien palveluja. Tuovatko ne todellisia säästöjä ja laatua verrattuna tilanteeseen että julkisella puolella olisi vielä enemmän vapautta menettelyjen suhteen (luin hiljattain 750 s. kirjan julkisista hankinnoista ja osallistuin kursseillenne Tampereella). Ehkä sitten tuovat mutta on siinä mukava paketti omaksuttavaksi kun on sitä ja tätä sääntöä.
Anteeksi, että vastaus on viivästynyt! Kiva, että olet löytänyt blogini, kiitos siitä. Itse ajattelen, että lainsäädäntö luo puitteet, reilut pelisäännöt, kilpailutusmenettelylle. Se, minkälaisia hankintoja tehdään, on kuitenkin kiinni tilaajasta. Ja moneen asiaan laki ei ota kantaa lainkaan, esimerkkinä viestintä. Mikäänhän ei estä tilaajaa viestimästä paljon ja avoimesti, selkokielellä ja tekemään kaikin puolin kilpailutukseen osallistumisesta kevyttä ja houkuttelevaa. Se vaatii tilaajapuolelta usein näkökulman ja painopisteen muutosta, mutta laki ei ole esteenä.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää uusiin haasteisiin!
Hankintapäätöksen jälkeistä toimintaa kannattaisi myös korostaa. Toimitusprosessin seurantaa, sopimusten noudattamista ja päivittämistä, markkinoiden kehittymistä ja muutosta, keskusteluja ja tapaamisia kilpailutuksessa hävinneiden toimittajien kanssa jne. Sopimuksen allekirjoitus aloittaa yhteistyön, mitä sen jälkeen tapahtuu takaa tuloksen.
Ehdottomasti!
Kirjoituksesi on huvittavan ajankohtainen! Nyt on pääsiäisen kärsimysnäytelmä käsillå ja lisäksi
TEM julkaisi lausuntopyynnön, koskien hankintalain korjaussarjaa vol.2. Olisi varsin kiintoisaa saada päivitetty blogiteksti hankintalain muutosehdotuksen valossa!