Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla julkaistiin hiljattain kiinnostava kannanotto hankintalakiuudistukseen liittyen. Tekstin ”Hankintalaki on uudistettava kansalaisten ehdoilla” on kirjoittanut sosiaalityön yliopistonlehtori Johannes Kananen Svenska social- och kommunalhögskolanista. Kananen nostaa esiin mielenkiintoisen havainnon. Hankintadirektiivissä – johon kansallinen lainsäädäntömmekin perustuu – on tarjottu mahdollisuus kohdentaa kilpailu sellaisille toimijoille, jotka hoitavat julkisen palvelun tehtäviä ja sijoittavat voitot uudelleen organisaation tarkoituksen saavuttamiseen. Tällaista mahdollisuutta ei näyttäisi olevan tulossa ensi keväänä uudistuvaan hankintalakiin. Itsekin jäin miettimään, miksi ei.

Mistä siis on kyse? Hankintadirektiivin artikla 77 antaa mahdollisuuden kohdentaa kilpailu sellaisiin ”organisaatioihin”, jotka täyttävät kaikki seuraavat edellytykset:

• Tarkoituksena suorittaa julkisen palvelun tehtäviä (nämä tehtävät on lueteltu tarkasti direktiivissä);
• Voitot sijoitetaan uudelleen organisaation tarkoituksen saavuttamiseen; voittojen jakaminen perustuu osallistaviin näkökohtiin;
• Organisaation johto- tai omistusrakenteet perustuvat työntekijäomistukseen tai osallistaviin periaatteisiin tai niissä edellytetään työntekijöiden, käyttäjien tai sidosryhmien aktiivista osallistumista;
• Hankintayksikkö ei ole tehnyt organisaation kanssa juuri näitä palveluja koskevaa hankintasopimusta viimeisen kolmen vuoden aikana.

Direktiivissä viitatut julkisen palvelun tehtävät on listattu tarkasti artiklassa niin sanotuin CPV-koodein . Näiden koodien sisältä aukeavat mm. koulutusalan, terveydenhuoltoalan ja asuntoasioiden hallinnolliset palvelut, sairaanhoitohenkilöstön hankinta, esikouluopetus, verkko-opiskelu sekä yliopiston, henkilökunnan ja koulutusalan koulutuspalvelut. Lisäksi mainittuja julkisen palvelun tehtäviä ovat mm. opastuspalvelut, julkiset terveyspalvelut sekä ennen kaikkea terveys- ja sosiaalitoimen palvelut kuten terveyskeskuspalvelut, sairaalapalvelut ja liuta erilaisia lääkäripalveluja; spermapankkipalvelut, apteekkipalvelut sekä mm. kirjasto, arkisto ja museopalvelut, urheilupalvelut ja yhteiskunnallisten järjestöjen sekä nuorisojärjestöjen palvelut. Näin muutamia luetellakseni. Eli sangen kattava otanta erilaisia terveys-, sosiaali- ja kulttuuripalveluja.

Lyhyesti sanottuna direktiivi siis sallii hankinnan kilpailuttamisen siten, että kilpailuun voisivat osallistua vain organisaatiot, jotka hoitavat tällaista julkista tehtävää, sijoittavat voitot toiminnan tarkoituksen toteutumiseen ja ovat lähtökohtaisesti työntekijäomisteisia. Käytännössä tällaisen kilpailutuksen ulkopuolelle jäisivät voittoa tavoittelevat yritykset. Säännöstä olisi mahdollista käyttää hankintayksikön niin halutessa, eli mistään pakkopykälästä ei ole kyse.

Kanasen mukaan hankintalakiuudistusta pohtinut työryhmä perustelee kielteistä kantaansa sillä, että samainen hankintadirektiivin säännös pakottaa vaihtamaan palveluntuottajan kolmen vuoden sopimuskauden jälkeen.

”Tulkinta on liian ankara. Direktiivi ei toki velvoita hankintaviranomaisia sulkemaan pois sosiaali- ja terveyspalveluiden julkisista hankinnoista organisaatioita, jotka eivät käytä voittojaan organisaation kehittämiseen, mutta direktiivi sallii tällaisen poissulkemisen, jos hankintaviranomainen katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Lainsäätäjän ei tarvitsisi tässä vaiheessa ottaa kantaa palveluiden jatkuvuuteen, vaan hankintaviranomainen voisi ratkaista tämän paikallisesti.”, Kananen kirjoittaa.

Olen samoilla linjoilla. Hankinnoissa tilanteet ja tavoitteet ovat kovin erilaisia ja joskus saattaisi olla perusteltuakin kohdentaa kilpailutus tällaisiin yleishyödyllisiin toimijoihin. Kolmenkin vuoden sopimus saattaisi mahdollistaa pääsyn alalle tai jeesata muuten alkuun. Kolmen vuoden jälkeen palvelu todennäköisesti kilpailutettaisiin ”tavallisesti” eli siten, että kaikki halukkaat, myös voittoa tavoittelevat yritykset, saisivat osallistua. Tällöin myös palvelua jo tuottanut organisaatio voisi osallistua kilpailuun ja tulla valituksi. Toinen vaihtoehto olisi kilpailuttaa palvelu uudelleen tämän saman säännöksen nojalla, mutta siinä tapauksessa palvelua jo tuottanut organisaatio pitäisi rajata pois kolmen vuoden säännön vuoksi.

En näe tässä ongelmaa. Päinvastoin, jossakin tilanteessa tästä säännöksestä voisi löytyä kipeästi kaivattu ratkaisu esimerkiksi paikallisten palvelujen hyödyntämiseen tai yhteiskuntavastuun kantamiseen – hankintayksikön niin halutessa.